Päiväkirja laihduttamisesta. Menetelmänä Cambridge. Tavoitteena -42 kiloa. Tsemppiviestit tervetulleita!
tiistai 5. elokuuta 2014
Elämäniloa!
Loma oli mukava aloittaa näillä tuloksilla: edellisestä punnituksesta-3,0 kg.
Viikkoa vajaassa kolmessa kuukaudessa on siis pudonnut 22,4 kg =D
Painoindeksi oli 30,7 (lähtötilanne 38,1).
Selvästi laihdutukseen on tullut uutta puhtia kun olen alkanut syödä.
Huomaan kuitenkin aloittaneeni heti myös sen pelaamisen ruuan kanssa.
Tarkoituksena oli syödä salaattia 50kcal ja vähärasvaista proteiinia 150kcal.
Kuin huomaamatta lautaselle livahtaa viinirypäleitä, marjoja mittaamatta, tilkka salaatinkastiketta jne. Toistaiseksi olen kuitenkin voinut hyvin, jaksan olla aktiivinen koko päivän. Aiemmin, pelkillä pusseilla ollessa tuntui, että veto oli poissa.
Käyn kotivaakalla aika ahkerasti juuri siksi, että tiedän syöväni yli sallitun. Jos näyttää siltä, että paino ei putoa/nousee, on aika tarkistaa ruokavalio.
Eilen pidin todellisen lomapävän, olimme minilomalla Yyterissä, enkä laskenut syömisiäni. Annoin itselleni luvan jo etukäteen höllätä lomalla, jota siis jatkuu kolme viikkoa. Joka päivä en aio olla hällä-väliä-linjalla! Tiukempi kurinpalautus koittaa sitten arjen alkaessa. Valmentaja ei varmasti tästä tykkää, mutta omapa on valintani, kroppani ja elämäni =)
keskiviikko 23. heinäkuuta 2014
Valmentajan 8. tapaaminen
Pitää kai olla kiitollinen, että mulla mulla on myös Elämä. Johon ei juuri tietokone kuulu.
Mutta laitetaan nyt tänne muistiin kuitenkin tärkeimmät. Paino oli pudonnut kolmessa viikossa 3,4 kg. Eli reilun kilon viikkovauhtia. BMI on laskenut alun lukemista 38,1 ollen maanantaina 31,7. Aika kivasti, vai mitä? Pitää kuulemma olla tyytyväinen. Ite on nyt jotenkin sokeutunut painolle ja tuntuu, että se ei muutu suuntaan eikä toiseen. Odottaa vaan, että se olisi pikimiten alle 90kg. =9
Sellainenhan tapahtuma ei siis ihan juuri kolkuttele oven takana, sillä paino oli viime punnituksessakin 95,9kg. Sain kuitenkin luvan alkaa syömään, omasta toiveestani. Sanoin, että repsahduksia tulee ruuan himosta johtuen. Kalorimäärää valmentaja ei kuitenkaan ollut vielä valmis korottamaan, vaan pysytään samalla 1+ tasolla. Aiemman neljän Cambridge-aterian sijaan syön nyt kolme ateriaa. Neljännen tilalle tuli 50 kcal kasviksia ja 150 kcal proteiinilähdettä.
Ihanaa! Teen salaatin päivän viimeiseksi ateriaksi ja on kyllä maistunut hyvälle. Etenkin keitetty kananmuna suli suussa ja rapeita vihanneksia on niin kiva pureskella. Vatsakin tuntuu toimivan paremmin kun kuitua tulee enempi.
Suunnitelmissa on seuraava punnitus ensi viikon perjantaina, reilun viikon päästä. Siitä perjantaista alkaa mun kesäloma ja tarkoitus on, että silloin noustaan 2-tasolle. En ihan muista mitä se tarkoittaa, mutta ainakin marjoja saa lisätä ruokavalioon! (Älä kerro kellekkään, että olen kyllä marjoja jo napsinut pensaasta suuhuni, enkä ihan vähän. Ei kai sitä lasketa, jos se ei kulje lautasen kautta ? =O)
Paino siis putoaa koko ajan, yhtään plussaviikkoa ei vielä ole tullut! Pitää olla tyytyväinen. Tavoitteena on, että seuraavan punnitukseen mennessä rikkoutuu -20 kg raja. Siihen matkaa 600g.
Vaatteet istuu paremmin ja onpa kaapin perältä jo löytynyt jokunen hellevaatekin, joka sittenkin mahtuu päälle =D
Suloisen lämmintä viikkoa sulle!
lauantai 5. heinäkuuta 2014
Herrrkkupäivä!
![]() |
Lainattu täältä |
Paino ei vaan laske. Syitä on heti tiedossa monia, mutta lipsumisesta tms repsahduksista se ei johdu.
Joten masennuin ja päätin, että tänään syödään. Enkä ole mitenkään rajoittanut itseäni vaan söin kuivakakkua useamman palan. Söin grillistä porsasta ja salaattia. Jälkkäriksi saksanpähkinäjäätelöä kaksi isoa kulhollista. Vaalean sämpylän ja ruisleivän juustolla...
Arvaatte varmaan, että olo ei oo yhtään parempi! Odotan jo huomista, kun saan palata omaan arkeeni. Ei tämmösestä mässäilystä tule ollenkaan hyvä olo. Porsasta ja ruisleipää lukuunottamatta mikään ei maistunut niin hyvälle, että olis edes kannattanu.
En jaksa silti uskoa, että tästä mitään isoa haittaakaan tulee!?! Olipahan taas opiksi, että on ihan turha haikailla muiden ruokien perään, kun ei ne ole sen kummemmiksi muuttuneet tän kahden kuukauden aikana. Voin taas hyvillä mielin tsempata itseni paastoilemaan. Salaa toivon, että tämmönen tankkaus laittais mun kroppaan buustia, että se alkais taas polttaa tota läskiä paremmin. Mutta saas nähdä kuinka ämmän käy.
Huomenaamulla lienee ihan turha mennä vaakalle. Varmasti pari kiloa nesteitä on ainaki heilahtanu mittariin heti, tämmösen hiilihydraattipommin jälkeen. Joten vasta maanantaina puntarille.
Ihanaa aurinkoista viikonloppua sulle! Pysy sinä tiukkana!
tiistai 1. heinäkuuta 2014
Valmentaja ei tykänny
Kun ilmoitin, että aion pitää kolmen viikon tauon punnituksissa. Sanoi, että liian pitkä aika. Pelkäsi, että mä repsahdan. Pidin pääni. Kotiin ajellessa voima virtasi; kyllä minä selviän! En repsahda! Kiusallanikaan!
Ostin siis kolmen viikon ateriat, neljä annosta päivässä, 84 yhteensä :-D Kiitos tästä mahdollisuudesta kuuluu juuri värvätylle sponsorilleni - omalle äidilleni, joka haluaa näin tukea projektiani! Ihan parasta!
Kahden viikon aikana paino oli pudonnut vain 2,5 kg. Mutta sen olin huomannut kotonakin. Nyt vähän junnaa. Olen kuullut, että keho muistaa painot. Ja olen tosi kauan tasapainoillut tuon sadan kilon hujakoilla. Eli varmaan keho yrittää sanoa, että eikös tää ollu aiemminkin ihan hyvä? Mutta se ei nyt riitä. Sitkeästi olen jatkanut, kai se kroppa perässä tulee?
Tähän päivään on mahtunut paljon! Aamulla heräsin valmiiksi väsyneenä, mutta kyllä kannatti ottaa vastaan tämäkin päivänä! Iloa ja ihania läheisiä, mukavien työtovereiden lisäksi. Kyllä tänään tuntuu onnellista!
Nautitaan pienistä hetkistä tämä viikko!
maanantai 30. kesäkuuta 2014
Rooibos
![]() |
Kuva lainattu |
"Rooibos (Aspalathus linearis) on kotoperäisenä vain Etelä-Afrikassa kasvava hernekasveihin (Fabaceae) kuuluva pensas. Rooibos tarkoittaa afrikaansin kielessä "punapensasta". Kasvin lehdet saavat varsinkin perinteisen fermentaatioprosessin myötä hyvin punaisen sävyn. Rooiboksen lehdistä valmistetaan kofeiinitonta teenkaltaista juomaa, jolla sanotaan olevan myönteisiä terveysvaikutuksia muun muassa suuren antioksidanttien määrän takia. Rooibos-juoma ei ole teetä, vaan teen tapaan haudutettavaa yrttijuomaa. Siihen saadaan runsaasti makeaa ja pähkinämäistä aromia pitkällä hauduttamisella (esimerkiksi 6–10 minuuttia), sillä rooibos ei sisällä tanniineja, jotka tekisivät juomasta kitkerän. Koska juoma ei sisällä piristäviä aineita, se ei myöskään vaikeuta nukahtamista. Rooibos oli Etelä-Afrikassa pitkään köyhien ihmisten juoma."
Siinä Wiki-infoa uusimmasta hullaannuksestani. Sen lisäksi, että se on köyhän ihmisen juoma (=D), se sopii tällaiselle unohtelijalle paremmin kuin hyvin. Edellinen tuttavuuteni "vihreä tee" unohtui liian monta kertaa pöydälle hautumaan ja muuttui juomakelvottomaksi. Tätä voi hauduttaa vaikka kuinka pitkään, se on entistä syvemmän makuista! Ja jos oikein herkutteluhammasta kolottaa, voi sekaan heittää makeutustabletin. Tällä hetkellä suosikkini on saksalaisesta ruokakaupasta saatavilla oleva Lemon&Pepper-rooibos. Nam! Jo pelkkä kuivien teepussien haistelu pakottaa laittamaan kannullisen tulemaan...
Tapanani on aina innostua täysillä, joten keitän tuota makeaa lientä aamusella melkein litran ja toisen kannullisen töiden jälkeen. Ihan tavalliseen keraamiseen kannuun heitän kaksi pussia teetä ja päälle vajaan litran kiehuvaa vettä. Pari pyyhettä kannua lämmittämään ja rauhassa hautumaan ainakin 10 minuutiksi. Nautitaan hyvässä seurassa (eli yleensä yksin) ja jäädään odottamaan antioksidanttien ihmeitä!
Huomenna onkin valmentajan tapaaminen.
Siitä sitten huomenna lisää (sikälimikäli mitään jutunaihetta on!)
tiistai 24. kesäkuuta 2014
Ei ollu valmentajaa tänään...
![]() |
Kuva lainattu täältä |
Vähän sellainen hassu olo, että toimiiko se dieetti ilman valmentajan tapaamista?
Aamulla kävin kotivaakalla, joka suostui ystäväkseni tänään, tässä elämän muuten murjomassa kurjuudessa. Vaakani piristi mun päivää ilahduttavalla lukemalla 99,5kg! Siis alle sata!?! Koska viimeksi??
Huippufiilis, vaikka en nyt juhlinut painoa sen enempää, koska painoni vaihtelee päivittäin todella suuresti. Varmasti tän aamun punnituksen alensi eilinen "toimituspäivä". Sitä tavaraa kyllä viikossa ehtii kertyä tähän kroppaan, eikä se näköjään itsellään ulos tule =( Joten Laxoberonit kehiin vaan ja helpotus tuli illan mittaan. Kivaa se ei ole, koska aiheellisestikin pelkään joutuvani riippuvaiseksi tuosta aineesta. Harras toiveeni on, että systeemini palautuu paremmaksi, kunhan alan syödä normaalisti.
Tällaisia siis tällä suunnalla. Dieetti ei enää määritä mun päivien kulkua ja täytä kaikkia ajatuksia. Se on rutiini, joka voi väistyä taka-alalle ja antaa tilaa muille murheille. Ja vaikkei mitään isoa murhetta ole, niin kyllä pienistäkin puroista saa ison virran aikaan! Otetaan tämä nyt kuitenkin haasteena, sillä aiemmin olisin aikaa sitten jo kävellyt karkkihyllylle, valinnut Lidlin valkosuklaalevyn ja saanut hetken unohduksen. Nyt on ryvettävä ja opittava uudet keinot tunteiden syövereihin.
Syvällistä viikkoa!
sunnuntai 22. kesäkuuta 2014
Paluu arkeen
On se hyvä, että pyhät on taas ohi! Kyläilty puolin ja toisin ja pöydät notkuvat joka puolella herkkuja. Makeita ei tee niin paljon mieli kuin suolaisia herkkuja. Niinpä sorruin taas ja söin kourallisen raffel- perunakierteitä :-(
Minkähän varasuunnitelman sitä oikein kehittäisi lomaa varten sitten elokuussa? En kuitenkaan haluaisi lomailla paastostani vaikka niinkin voisi tehdä. Olis hyvä aika vaikka alottaa joku harrastus, esim pyöräily. Tehdä pikkulenkkiä lähimaisemiin. Olen nimittäin niin onnekas, että sain pyörän! Äitini osti sellaisen moottoroidun mallin ja antoi mulle vanhansa. Eikä se ole edes vanha! Mulla koskaan oo niin hienoa pyörää ollutkaan. Vaihteitakin siinä on noin 20 liikaa :-D Kyllä olen niin iloinen!
Sadepäivinä on ollut mukava illan viimeiseksi nauttia kuuma kaakao. Ystävältä sain vinkin että sen voi kuumaankin veteen sekoittaa. Nam. Välillä teen minttukaakaon, välillä tavallisen. Kerran kokeilin myös lisätä kaakaoon minttupastillin, niitä Cambridgen omia pastilleja siis. Olisi voinut toisenkin laittaa, ei ollut liikaa makua.
Toi kesämaku mango sopii mulle myös! Musta se sekoaa paremmin kuin muut kylmät pirtelöt. Ja on raikas! Oikein kylmään veteen kun tekee ja nauttii keltaisella pillillä... ihan siinä piristyy sisäisesti :-D
Näillä eväillä ponnistetaan seuraavaan viikkoon! Olkoon se sulle onnistunut viikko myös!
tiistai 17. kesäkuuta 2014
Valmentajan 6. tapaaminen
![]() |
Tämä ja muita kuvia täältä |
Takana siis jo viisi viikkoa tiukkaa dieettiä. Nopeesti on aika mennyt! Tuntuu ihan muutamalta hassulta viikolta. En toki kiellä, etteikö jopa minuutit olisi olleet ajoittain nälkäisen pitkiä, mutta aikaa on helpompi katsella taaksepäin. Elämä on löytänyt uran, johon pussikeitot ja pirtelöt ovat löytäneet tiensä. Arkipäivät on helppoja verraten piinallisiin vapaapäiviin.
Eilen laihtumiseni huomattiin ensimmäisen kerran sellaisen ihmisen taholta, joka ei tiennyt koko projektista mitään. Tänään niitä kehuja on sadellut enemmänkin. Mitä niihin vastataan? Yleensä vastaan "kiitos". Tänään kuitenkin eräs kysyi, miksi kiittelen- itsehän sen työn olen tehnyt? No niinhän se on. Mutta eikös kehuista kuitenkin kiitetä? Onko ne kommentit edes kehuja?
Miksi laihtuminen katsotaan yleiseksi huomauttamisen aiheeksi, kuten raskauskin. Sen sijaan kukaan tule sanomaan, että Wau! Sä oot lihonu! Itse siis "sorrun" aivan samanlaiseen ihmisten ulkomuodon arviointiin. Kunhan nyt aloin liikaa pohtia asioita. Olen varmaan aiemminkin maininnut, etten kaipaa laihtumiselleni muiden ihmisen hyväksyntää tai etenkään huomiota. Mulle riittää, että tulos näkyy vaakalla. Musta on tärkeää, että mun läheiset hyväksyy mut sellaisena kuin olen, olenpa sitten 40 kg lihavampi tai laihempi.
Tänään olen myös saanut eka kerran kuulla, että älä nyt vaan enempää/ liikaa itsees laihduta. Nauratti. En jaksanut alkaa edes selittää, että olen saanut pois vasta yhden neljänneksen tavoitteestani. Sellaiseenkin täytyy tottua, että ihmiset haluavat kertoa mulle, mikä on mun sopiva ulkomuotoni.(!)
Jaa siitä puntaripäivästä? Sehän olit tänään. Kroppani on heittäytynyt villiksi ja painoa oli lähtenyt 3 kiloa! En tiedä mistä nyt tuulee, mutta olen tietysti tyytyväinen tulokseen. Tunnustin valmentajalle, että lauantaina söin 5 ranskanperunaa. Tästä seurasi moitetta. Seuraavalla kerralla syön kuulemma 10. Enkä syö.
Viiden viikon yhteistulos on siis -13,5 kg eli tavoitteeseen matkaa jäljellä 28,5kg!
Seuraavaan tapaamiseen onkin sitten kaksi viikkoa, koska valkkukin haluaa pitää lomaa.
Sehän sopii mulle myös!
Toivon onnistunutta viikkoa sulle myös!
torstai 12. kesäkuuta 2014
Ihannepaino-tavoitepaino?
Tarkemmin voit tarkastella kuvaa täältä |
Olen reilun viikon ajan jo miettinyt, että onko tavoitepainoni (72kg) liian matala. Pituutta mulla 174 cm. Aihetta rupesin miettimään, koska mulla on kaksi teini-ikäistä tytärtä, joista toinen on miltei saman mittainen. Toinenkin vain vähän lyhyempi. Mutta kumpikin painaa jo enemmän kun mun tavoitepainoni. Tämä tietysti kertoo perheemme elintavoista paljon. Tyttäret keikkuvat normaalipainon ylärajoilla, mutta toisaalta ovat vielä kovin keskenkasvuista sakkia (14- ja 16-v). Heistä en ole huolissani. Lähdin vain peilaamaan omaa tavoitepainoani sitä kautta.
Tänään etsiskelin muutaman BMI-taulukon ja valitsin blogiin oheisen mallin. Taulukoissa oli yllättäviä eroja. Toisen taulukon mukaan olin normaalipainoinen vielä 76 kiloisenakin. Tämän mukaan 76 kiloa on mulle jo lievä lihavuus. Projektin alussahan BMI oli 38 ja jotain päälle, tämän taulokon mukaan vaikea lihavuus. Viime viikolla BMI 34 vaihtui merkittäväksi lihavuudeksi. Seuraava etappi onkin vähän kauempana. Pitää laihtua 25 kiloa lisää, jotta muuttuu vain lievästi lihavaksi.
Mutta se tavoitepaino. Halusin sen olevan normaalipaino, enkä ihan juuri ja juuri rajoilla keikkuen, vaan saisi siinä nyt muutaman kilon vara olla. BMI on normaali välillä 20-24,9. Se tarkoittaa, että mun normaalipaino voi tarkoittaa yhtä hyvin sitä, että painan 60 kiloa. Ylärajaa hivutellaan vasta, kun vaaka näyttää 74 kg. Eli siihen nähden tuo mun tavoite 72 kg vois olla ihan realistinen.
Vielä satuin radiosta kuulemaan "Suurin pudottaja"-ohjelman miesvalmentajan haastattelun. Hän selitti, miksi kroppa laittaa vastaan viimeisten kilojen pudottamista. Syy voi olla siinä, että keho on löytänyt hyvän olon painon, eikä haluaisi luopua siitä, koska se tarkoittaa keholle aliravitsemustilaa. Aloin ajatella, että on tärkeä kuunnella myös kroppaa ja sen tuntemuksia, eikä tuijottaa puntarin ja BMI-taulukon lukemia. Tai vielä vähemmän sitä peilikuvaa. Uskon myös, että esimerkiksi vyöhyketerapian kautta opin kuuntelemaan kehoani entistä paremmin.
tiistai 10. kesäkuuta 2014
Eka kymppi rikki :-D Valmentajan 5. tapaaminen
maanantai 9. kesäkuuta 2014
" The Dinner takes it all"
Tää on varmasti niitä paaston haittavaikutuksia. Kuulin jostain tutun Abban biisin "The Winner takes it all". Autossa hyräilessä aloin kuunteleen, että mitäs mä nyt oikeen laulan. Jep. " the Dinner takes it all.."
Nälkä ei oikeesti vaivaa, vaan tänään on ollut energinen olo. Ja arkipäivisin tää camppaaminen on niin paljon helpompaa. Ruokatauoilla on ihan oma paikkansa. Ei tarvi kuulostella onko nälkä vai ei. Sillon syödään kun kello niin sanoo.
Ja mulla on hyvä fiilis myös siitä, että huomenna on puntaripäivä! Oon pysynyt ruodussa (lukuunottamatta kahta sipsiä, yhtä karkkia ja yhtä mansikkaa), joten on kiva nähdä mitä kroppa tuumaa. Huomiselle valmentaja lupasi oikein kehonkoostumusmittausta. Onpa mielenkiintoista :-D
Huomenna siis lisää! Voi hyvin!
sunnuntai 8. kesäkuuta 2014
Vähän tökkii
![]() |
Kuva lainattu |
Perjantaina lähdettiin perheen kanssa Powerparkkiin. Totesin, että reissun päällä olisi ollut paljon helpompaa, jos mukana olisi ollut enemmän patukoita tai valmiskaakaoita. Jopa aamupuuron valmistaminen osoittautui yllättävän hankalaksi. Pirtelöt nyt vielä jotenkin meni, jos mukana oli shakeri ja kylmää vettä.
Mielitekoja on ollut aivan hirveästi! Niinpä sorruin syömään kaksi perunalastua, kun tarjoilin perheelle autossa matkaevästä. Samoin kävi sen lakritsikarkin kanssa, joka vaan osui mun suuhun. Etenkin sipsit maistui aivan sairaan hyvälle! En selvästikään ole valmis "normaaliin elämään". Herkkuja katsellessa mietin, etää kuinka monta söisin, jos lupa olisi syödä niin paljon kuin haluaa. Söisin edelleen aivan järkyttäviä määriä, tuntuu, että mikään ei riittäisi. Opinkohan koskaan kontrolloimaan syömisiäni?
Ostin reissuun motivaattorikseni KG-lehden, jota lueskelin, kun muut herkuttelivat. Luin lehdestä artikkelin paaston hyödyistä ja haitoista. Takerruin asiaan, jossa sanottiin, että paaston jälkeen ihminen syö usein tuplamäärän sitä kiellettyä. Että ramadan-paaston aikaan ei ruuan kulutus vähene, vaan tuplaantuu. Aika pelottava ajatus. Näinkö tämä munkin paasto sitten loppuu? Että yhtäkkiä alan vaan vetään ruokaa ja herkkuja kaksin käsin. Artikkeli varoitteli myös muista paaston haitoista.
Onneksi toisessa jutussa oli myös menestystarina ENE-valmisteilla onnistuneesti laihduttaneesta naisesta. Päätin vielä tänään lukaista muutaman Cambridge-tarinankin valaakseni uskoa itseeni. En millään haluaisi luovuttaa vielä, vaikka esim. pirtelöt tökkii lujaa. Mutta hyville maistuu patukat, puuro, kana-sienikeitto ja minttusuklaa. Pärjäisköhän pelkillä noilla yhden viikon? Vai tuleeko niistäkin sitten se raja vastaan?
keskiviikko 4. kesäkuuta 2014
Oho
Iltapala on jo syöty, eikä kello ole vielä kahdeksaakaan!
Ei auta kun toivoo, että pääsee ajoissa nukkuun.
Söin muuten eka kertaa Peanut Crunch Barin! Ei yhtään liian makea, mukavan sitkeä ja rapea. Lemonin lisäksi on siis nyt kaksi maistuvaa patukkaa löytynyt =) Pakollisia makeita pirtelöitä ei tarvi syödä kun kerran päivässä, joten kestän sen kyllä. Aamupuuro on hyvä ja helppo. Lounaskeitto on lähellä muiden kollegoiden nauttimia eväitä. Ihmettelen miksi keitoista on vaan neljä makua? Hetimiten voisi keksiä vaikka kalakeiton tai pinaattikeiton. Olis mukavaa vaihtelua. Oman vaihteluni saan sillä raejuustolla. Eihän se rasvaton raejuusto seassa miltään maistu, mutta tuo vähän rakennetta.
Kahtena päivänä olen töissä päässyt polkemaan polkupyörällä. Viime kerrasta taitaa olla pian kymmenen vuotta. Vaihteettomalla jopolla reidet huutaa armoa pienestäkin ylämäestä. Mutta se tunne kun alamäkeä luisutellessa tuuli puhaltaa tukkaan. Ihanaa! Sen lisäksi tuli tänään käveltyä nelisen kilometriä asiakkaiden kanssa.
Hyötyliikunta on toistaiseksi ainoa liikuntamuoto, joka mahtuu mun elämään. Tarkoittaen siis töissä tapahtuvaa "pakkoliikuntaa" ja koiralenkkejä. Tanssi oli mulle rakas harrastus, varsinkin lattarirytmit vei mut mennessään. Polvet vaan tuli niin hitsin kipeeksi ja turposi joka kerran jälkeen, että harrastus hiipui. Toivo todella elää, että painonpudotuksen rohkaisemana uskaltaisin kokeilla polvien kestoa joskus uudelleen. Vielä ei ole sen aika, painoa pitää tippua reippaasti, polvissa on sen verran pahat vauriot jo.
Mutta oikealla tiellä ollaan!
tiistai 3. kesäkuuta 2014
Valmentajan 4. tapaaminen
On ollu mukavan kiireinen päivä. Aamu alkoi valmentajan tapaamisella. Töiden jälkeen tutustumaan nelosen kanssa eskariin. Sitten yllätysvieraita vastaanottamaan. Vieraat viihtyivät ja lasten unillelaitto viivästyi. Vasta nyt pääsen kertomaan aamusta :-D
Huolimatta kroppani vastusteluista olen saanut viikossa karistettua 1,6 kg. Ja se, että olin ihan tyytyväinen lukemaan, se on parhautta! Tällä tahdilla projekti kestänee ikuisuuden, mutta onpahan aikaa oppia uusille tavoille.
Pelkään nimittäin, että syömisestä tulee mulle ongelma. Etten koskaan voi oppia syömään sopivasti ilman pelkoa lihomisesta. Ei tää nyt mikään syömishäiriö ole, mutta toivon että voin mahdollisimman pitkään jatkaa Cambridgen tuotteilla. Ettei vaan tarttis alkaa ite miettiin paljonko uskaltaa syödä ja mitä. Mutta sekin vaihe ohjelmassa kuulemma sitten käydään yhdessä läpi.
Aamulla laitoin farkut pesuun toivoen niiden vähän kutistuvan. Näyttivät päällä jo huonolta. Nyt sitten pitää alkaa miettiä mistä niitä välikauden vaatteita edullisesti ostetaan. En oo motivoitunut tuhlaan rahaa vaatteisiin, jotka sopii hetken. Toisaalta kirppariltakaan on vaikee löytää teltan puolikkaita!
"Ruokaostokset" alkaa vakiintuun. Puuro x 7. Keitto x 7. Pirtelö x 7. Patukka x 7. Ostin tänäänkin 3 sitruunan makuista patukkaa. Säilytän ne jääkaapissa ja nautiskelen iltaisin ison vesilasin kanssa. Nyt ostin kokeeksi myös karpalo- ja pähkinäpatukkaa. Kyllä näillä taas viikon jaksaa!
Laihdutettavaa jäljellä 34 kiloa!
maanantai 2. kesäkuuta 2014
Jännittää
Huominen puntari jännittää. Oman vaakani näytti nimittäin aamulla +500 g! Pistän ihan kohta välit poikki sen kanssa. Puheväleissähän me ei olla oltu viikkoon:-)
Jännitys huomisesta on erilaista kuin aiemmissa laihdutusprojekteissani. Satuin asian huomaamaan, kun tämänpäiväisen auringon huumassa intouduin kauneudenhoitotukioon. Siinä säärikarvoja ajellessa nauratti. Eipä ole tämäkään turkki sitten huomenna painoa lisäämässä. Aiemmin esim. Painonvartijoissa tällainen pelleily olisi ollut ihan normitoimintaa ennen punnituspäivää. Silloin olin valmis tekemään mitä tahansa kuitatakseni viikon repsahtelut yhdessä yössä.
Nyt tiedän, että tälläkään viikolla en olisi voinut tehdä toisin. Paitsi jättää eilen ne kaksi kirsikkatomaattia syömättä. Jotenkin järkeni kuitenkin estää mua syyllistymästä asiasta yhtään enempää :-D Liikuntaa olen tehnyt juuri sen verran kuin hyvältä tuntuu. Metsälenkit koiran kanssa on terapiaa kropalle ja mielelle. Verenmaku suussa en lenkille lähde.
Olkoon tää nyt se nihkeä kolmas viikko, aion sietää tuloksen oli se mikä hyvänsä (no jos ei kuitenkaan plussaa, kiitos). Jos vauhti ei parane neljännenkään viikon jälkeen, niin sitten painan mietintämyssyn korville ja syvään.
Huomiseen siis, ystäväni!
sunnuntai 1. kesäkuuta 2014
Sunnuntaita
![]() |
Kuva lainattu |
Kyllä viikonloppukin tuntuu pidemmältä, kun vaan miettii mitä tekis, kun syödäkään ei tarvi. Päivät on täyttyny erilaisesta puuhastelusta, vaikka mitään isoa en oo saanut aikaan, kun noi energiat tuntuu olevan taas vähissä.
Ruokavälit on venyny kuuteenkin tuntiin. Se on mulle ihan mahdottoman pitkä väli. Aiemmin olisin ollut aivan käärmeissäni heti verensokerin kääntyessä laskusuuntaan. Nyt siedän nälkää todella paljon paremmin, kun verensokeri ei ajelehdi laidasta laitaan.
Puntarillakin kävin, pienenpientä pudotusta näyttää. En uskalla nyt oikein luottaa vaakaani, kun viime viikolla tuli se pettymys. Parempi mennä vaan valmentajan vaakan mukaan. Oman vaakan lukemia kun en edes kirjaa ylös. Saattaa muistikin siis tehdä tepposena. Harmikseni olen ilmeisesti kadottanut myös senttimetrini. Tarkoitan niitä alkulukemia, jotka mittasin ennen ekaa päivää. Näin jälkiviisaana olisi ollut fiksua kirjata ne tänne!
Viisivuotiaani kysyi eräänä päivänä, "äiti, miksi juot aina tuollaisia?" viitaten pirtelööni. Äiti kokeilee sellaista ruokavaliota, vastasin. " Ahaa", totesi poika. Se siitä. Teinityttöjeni kanssa keskustelu oli eri tasolla, heidän kantansa oli " tällä kertaa me ei anneta sun luovuttaa". Ukolleni ääneen mietin, mitä teen jos paino edelleen kovin nihkeästi putoaa. Unelmoin meneväni suoraan lähikauppaan ja ostavani niin paljon sipsiä ja karkkia, ettei syliin mahdu. Mies totesi vievänsä kauppoihin kuvallani varustetun kieltolapun. Tulkitsen tämän niin, että he kaikki omalla tavallaan haluavat tukea mua tässä projektissa.
Tsempit täältä sun alkavaan viikkoon!
perjantai 30. toukokuuta 2014
Tänään on nälkä!
![]() |
Kuva täältä |
Nälkä on niin että näköö haittaa!
Varmaan syynä se laksatiivi, nyt kun suoli on tyhjä, se huutaa sisältöä! On kuulemma tavallista, että paastotessa nälän tunne häviää kokonaan. Näin olen usealta suunnalta kuullut. Tjaah - miksi se mun nälkä vaan viihtyy ja viihtyy?
Töistä tullessa olin jo niin nälkäinen, ettei ajatus kylmästä pirtelöstä houkutellut yhtään. Lämmitin kasviskeiton, heitin joukkoon lusikallisen rasvatonta raejuustoa ja palanpainikkeeksi lasillinen zero-colaa. Kuulemma tota raejuustoa voi käyttää, etenkin kun mulla ei siitä kahvimaidosta kerry 200ml lähellekään. Annoin mennä siis hyvällä omallatunnolla.
Eilen kokeilin päivän viimeiset pirtelöt sekoittaen mansikkaa ja banaania. Ei se siitä nyt sen kummemmaksi muuttunut, mutta pienen pientä vaihtelua arkeen. Tänään aion nauttia iltapalaksi lemon-patukan, odotan sitä jo kieli pitkällä =9
Farkut kuulemma vähän lököttää ja vyö pitäs viedä suutarille, jotta saatas muutama reikä lisää. Siinäpä niitä tuloksia. Vaakalla en oo käyny. =)
Aurinkoista juhlahumua viikonlopulle, jos sulla on sellasta tiedossa!
torstai 29. toukokuuta 2014
Kakkajuttuja, ei heikkohermoisille!
![]() |
Kuva lainattu täältä |
Vaikka edellinen teksti oli täynnä epätoivoa, ei se onneksi kauan kestänyt. Seuraavana aamuna olin taas täynnä motivaatiota. Nämä pari päivää on tuntunu tosi hyvältä, ei yhtään vaikealta. Toki on mielitekoja, esim pöydällä lojuvat päältärapeat-sisältäpehmeät maalaissämpylät todella houkuttelivat haukkaamaan!
Ummetus on paaston kaveri. Mulla toi suoli on todella hämäläistä alkuperää, ei viitsi liikahdella kuin kolmen päivän välein, noin niinkun normaalioloissakaan. Nyt paaston aikana en oikein ole osannut arvioida, että paljonko sitä massaa kertyy, enkä ole osannut olla huolissani. Tavallisesti suolentoimintaa edeltää todella täysi tunne vatsassa, niin että palleaa puristaa. Nyt paaston aikaan ei sellaista tunnetta ole ollut lainkaan, vaan ylävatsan seutu on pysynyt mukavan rentona. Ystävä (se luontaishoitaja) kuitenkin ehdotti suolen toiminnasta huolehtimista, ja jotenkin se kaninpipanoiden tipahtelu silloin tällöin häiritsi. Joten painelin apteekkiin rohkeasti.
Muutama päivä sitten mainitsin myös kehon käynnistymistuntemuksista. Sen seurauksena ilmeisesti myös hiivatulehdus päätti puhjeta. Niitä on ollut tähän asti todella harvoin, verraten siihen sokerin ja valkoisen vehnän puputtamisen määrään! Miksi se sitten ilmaantuu juuri nyt, kun ne sokerit pitäis olla todella alhaalla? Siinäpä näitä elämän suuria mysteerejä. Eikun apteekkiin, olihan sinne jo asiaa muutenkin.
Mikä ihme siinä on, että kun menet näinkin intiimejä asioita apteekkin toimittamaan, niin sinua tulee rohkeasti palvelemaan se apteekin ainoa miespuolinen farmaseutti! Vertaile siinä nyt sitten erilaisia hiivalääkkeitä ja kysy millaista apua olisi suolentoimitukseen! Mutta minähän kysyin. Tiesin, että kyseessä on kuitenkin paikan yksi osaavimmista henkilöistä mua palvelemassa. Mutta se peräruiske (jota se luontaishoitaja LÄMPIMÄSTI suositteli =D) jäi kyllä ostamatta. Sen sijaan ostin siististi suun kautta nautittavaa Laxoberonia.
Elämä irvistelee välillä tällä tapaa.
Olo on nyt kuitenkin huomattavasti kevyempi! Tästä on ilo jatkaa!
tiistai 27. toukokuuta 2014
Valmentajan tapaaminen 3.kerta
![]() |
Kuva lainattu täältä |
Nyt on käpy jäässä.
Olen seurannut muiden samankokoisten laihduttamista Cambridgella. Tahti on ollut melkoinen 2-3 kiloa/viikko. Olen käynyt kotipuntarilla säännöllisesti. Ystävällinen kotivaaka kertoi, että viimeisen viikon aikana olisi lähtenyt 2,5 kiloa. Viimeksi valmentajan tapaaminen oli iltapäivällä, nyt aamusta ja mää pelkäsin, että nyt näyttää liian isoa pudotusta. Vaatteet oli miltei samat.
Ja mitä se valmentajan vaaka näytti? -1,4 kiloa. Mitä Helvettiä?
Sitä epäuskon, ärsytyksen ja pettymyksen määrää! Ihan turhaanko oon pitäny supertiukkaa dieettiä? Kyllä meinasin iskeä hanskat tiskiin! Valmentaja sai mut kuitenkin jotenkin jatkamaan ja suuri merkitys on myös mun camppaaja-kavereilla! Mitä ihmettä teen, jos ensi viikolla vaaka näyttää vielä huonompaa tulosta? Kuulin jo varoittelua, että 2-3. viikko voi olla nihkeitä. Mikä ihme saa mut siitä suosta nousemaan?
Ja jokainen, jonka tekee mieli sanoo, etä 1,4 on hyvä tulos, voi painua alimpaan. Tervetuloa kokeilemaan saappaita, joilla seison. Suurperheen äitinä, joka myös työssään joutuu tekemään asiakkaille kotiruokaa ja ite saa lipittää vaan pirtelöitä, niin tää on ihan helvetin rankkaa! Jos muutkin tekee parempaa tulosta, niin mikä hitto tässä kropassa on vikana, ettei tää koskaan toimi niinkun mä haluan?
PS. Fyysisesti hyvä olo jatkuu. Lenkkeily maistuu ja työnteko on aiempaa kevyempää. Nälkä ei oo tänään juurikaan vaivannu. Ihossa tapahtuu muutoksia, entiseen kuivanryppyiseen naamaan on ilmestyny rasvan kiiltoa. Hiukset on (nyt jo!) ihan paskana, vaikka aloitin sen biotiinin, tukkaa irtoaa ja se on muuttunu ihan kuivanhaperoksi. Kai se kroppa jotakin yrittää käynnistellä?
Yhteispudotus kahden viikon aikana 6,5 kiloa. Jäljellä siis 35,5 kg.
Huoh.
maanantai 26. toukokuuta 2014
Valoa tunnelin päässä
sunnuntai 25. toukokuuta 2014
Äänestystä ja jääkiekkoa
![]() |
Kuva lainattu täältä |
Niistä on sunnuntai tehty melko monella suomalaisella.
Ite oon viihtyny auringossa terassia suunnittelemassa. Sisko poikkesi suloisen koiransa kanssa, joka on niin pitkämielinen meidän pennun kanssa. Lähdettiin oikein metsälenkillekin helteestä huolimatta. Tosi mukavaa!
Päivä on ollut melko kivuton dieetin kannalta. Energiaakin tavallista enemmän, ehkä päiväunet vaikutti asiaan =) Sisko toi litroittain jäätelöä, muiden herkutellessa minä nautin "toffee"-patukkaa. Ei ollut herkku, mutta oli se nyt parempi kuin ei mitään. Siskoni on aiemmin myös pudottanut kiloja reilusti samaisella Cambridge-dieetillä! On siis hyvä vertaistuki mulle.
Eilen unohdin mainita blogin, jota olen seurannut jo vuosia. Alunperin blogi käsittelee sisustamista, mutta nyt Johanna on menestyksekkäästi pudottanut jo yli 20 kiloa Cambridgen avulla ja lukijat saavat seurata menestystarinaa. Tämä on blogi, joka innoitti minut tutkailemaan Cambridgea tarkemmin. Lisäksi siis kauniita kuvia Johannan kodista!
lauantai 24. toukokuuta 2014
Huh hellettä!
![]() |
Kuva täältä |
perjantai 23. toukokuuta 2014
Mieliteko
![]() |
Kuva:Keventäjät.fi |
Kaikkea tekee mieli: ruokaa, herkkuja, suolaisia ja makeita, perjantain karkkipussia, ihan mitä vaan. Olen syönyt pussikeittoja samaan tahtiin kuin muinakin päivinä. Koittanut kiinnittää huomiota juomiseen.
Huomaan myös, että olen tosi väsynyt. Rankka viikko takana. Työpaineiden lisäksi on ollut valintakoetta ja ryhmähaastattelua, huonoja öitä, suuria uutisia. Kai se kuorma alkaa painaa. Tuntuu, että hartiatkin on ihan fyysisesti jumiutunu.
Aiemmin olisin todella palkinnut itseni työviikon päätteeksi herkkukasalla. Jos ei muuta, niin ainakin sokerihumalan sain aikaan. Kaipaan myös sokeripiikkejä, jolloin energialatauksessa (ja morkkiksessa) sain aikaan erilaisten kotitöiden sarjan. Nyt ollaan menty kohta kaksi viikkoa sellaista matalaliittoa. Koti alkaa myös näyttää siltä. Tuntuu, että voisin nukkua puolitoista vuorokautta putkeen, ehkä sitten jaksaisin taas.
Toisille tulee paastosta sellainen superenerginen olo. Pistäkääpä tuleen tännekin päin!
torstai 22. toukokuuta 2014
"Tää on ihan sairaan hyvää!"
Minä otin shakerin ja ravistin jääkylmän minttusuklaapirtelön. Pakkasin rantakamat kassiin, lapset autoon ja ajaa hurautin uimarannalle. Keskimääräistä kivempi oli edustaa rannalla kuusi kiloa kevyempänä. Toivotaan, että rantakelejä piisaa vielä elokuussakin, silloin miinuskilot alkaa jo näkyä!
Viime valmennuksessa jäi tökkiin "ei se vielä näy". Valmentaja mokasi. Ensin kehui aivan upeaa ensimmäisen viikon saavutusta. Sitten muistettuaan valokuvauksen (huomauttamisen jälkeen), sanoi, ettei se haittaa vaikka tänään vasta kuvataan "eihän se vielä näy"! Ymmärrän sen olevan totta, ei kukaan ulkopuolinenkaan ole huomannut minun laihtuneen yli viisi kiloa. Mutta että valmentajanikin vähättelee sitä näin! Hö!
Ihan sama näkyykö vai ei. Mutta tuntuu se! Hyvälle!
keskiviikko 21. toukokuuta 2014
Hyvä päivä
Otsikon mukaisesti fiilis on ollu todella hyvä tänään. Nälkä on. Ja pysyy. Mutta se oireilee vatsan murahteluina ja nipistelynä. Ei heikota, huimaa tai ärsytä. Nälkä ilmaisee itseään ja mä annan sille sananvapauden. Ja syön kellon tahtiin. Noin klo 7 puuro. Lounas klo 11.30. Päivällinen klo 17 ja iltapala klo 21. Jotta lounaan ja päivällisen väli ei olis niin pitkä, haluaisin syödä jo klo 16 eli heti töiden jälkeen. Mieluummin kuitenkin ruokailen kotona venyttäen nälkääni tunnilla.
Jalkahoito olis aika pop juuri nyt. Olisikohan se hyvä palkinto -10 kg : lle? Päivämääriä en uskalla luvata, kroppa varmasti työskentelee niin lujaa kuin pystyy. Kilot hupenevat omaan tahtiin. Ainoa mitä mun täytyy tehdä on noudattaa dieettiä. Tää on niin helppoo! Tänään :-)
tiistai 20. toukokuuta 2014
Valmentajan 2. tapaaminen
![]() |
Kuva lainattu netistä |
Tänään siis ensimmäinen kerta sitten aloituspunnituksen.
Ekat miinuslukemat vaakalta.
Paljonko voi viikossa lähteä, jos noudattaa ohjelmaa säntillisesti?
Toki jokin aavistus oli, olinhan kotonakin käynyt puntarilla.
Haluatko tietää?
Viikossa lähti 5,1kg!
Upeeta! Läpyt mulle!
Sitten päästiin shoppaileen pussiruokia. Olo oli kuin lapsella karkkikaupassa. Mitä sitä ensi viikolla söisi? Otin puuron joka aamulle, joka päivälle yhden suolaisen keiton, toisille päiville jopa kaksi. Loput makeita, kylmiä pirtelöitä hellepäivien toivossa. Valmentajalla oli myös patukoita, koska olen ajoittain kaivannut jotakin purtavaa, päätin kokeilla kolmea eri makua.
Kovasti olen pohtinut, onko tavoitteeni (-42kg) sittenkin liian kova. Matka on pitkä ja tiedän, että oloni on tosi hyvä jo kun pääsen alle sadan kilon. Alle yhdeksääkymmentä en edes muista milloin olen painanut. Ja viimeiset kilot on tunnetusti vaikeimmat. Sitten palasin alkuperäiseen haaveeseeni, "olla normaalipainoinen". Että BMI on alle 25. En halua jäädä lievästi ylipainoiseksi. Pelkään, että jos kerran olen ylipainoinen, on sitten ihan sama, onko niitä liikakiloja vähän tai vähän enemmän. Että repsahtaminen ja kilojen takaisinkertyminen tapahtuu ennenkuin huomaankaan. Siksi juuri-ja-juuri alle 25 oleva BMI-tavoitteeni asettaa jatkossa tarkan rajan kiloilleni. Jos paino uhkaa nousta yli maagisen rajan, on tartuttava toimeen heti.
Mutta nyt iloitaan viittä taakse jätettyä kiloa, jäljellä siis 37!
sunnuntai 18. toukokuuta 2014
Eka viikko takana
![]() |
Kuva lainattu netistä |
Sikäli voittajafiilis! Vielä kun toisesta viikosta selviää, niin uuden elämäntavan (onneksi väliaikaisen) pitäisi muuttua rutiiniksi. Ja sikäli elämän helpommaksi? Voittajafiilistä laimentaa todellisuus, jossa paino ei ole laskenut grammaakaan kahteen päivään =O.
Tänään oon joutunut useaan kertaan muistuttamaan itselleni, että nyt on juhlittu 20 vuotta "massakautta". Että kärsittävä on sen edestä. Haluan kiloista eroon. Haluan palan nuoruuttani takaisin. Jos tähän projektiin nyt vuosi vierähtää, niin eikös se ole aika pieni tuomio istuttavaksi?
Illalla tapahtui toistaiseksi pahin, perhe grillasi! Mies grillasi ribsejä ja wilhelmiä. Mä väänsin muusin ja fetasalaatin, laitoin tuoreet ruisleivät ja oivariinin pöytään. Kuolasin... ja sekoittelin suklaapirtelön itselleni. Eniten mieleni teki ruisleipää. Jälkkäriksi keitin Rooibos-caramel-teetä. Rooibos-tee onkin mulle ihan uusi tuttavuus. Vielä vähän totuttelen sen omalaatuiseen makuun.
Vertailin kaverin kanssa pirtelöitä, hänellä siis eri valmentaja. Hän ihmetteli, kun oli monenlaista kaakaota. Ja minä ihmettelin perässä. Meille ei varsinaista kaakaota tarjottukaan, vaan minttusuklaa ja suklaa. Niissäkin mielestäni ihan riittämiin, vaikka tietysti jäi kiehtomaan, että miltähän tuo kaakao sitten maistuu =). Kaverilta sitten puuttui tomaattikeitto, jota ei ollut edes tarjottu. Eipä jää mitään vaille, sanon minä.
Jaa makuasioista ei voi kiistellä? No mistäs sitten? Loppujen lopuksi aika moni asia on makuasia, ihan politiikkaa myöten. Ja siellä vasta kiistellään =)
Toivon sulle ja mulle onnea ensi viikon haasteisiin!
lauantai 17. toukokuuta 2014
Sää edes oli loistava!
Väsyttää. Aamulla en sanut itseäni sängystä ylös, mikä oli epätavallista. Kuljin kuin zombie päiväuniin asti. Ajattelin tilanteen korjaantuvan tunnin unosilla, mutta ei. Nyt hiukan saunan virkistämänä ajattelin, että jos kuitenkin lyhyesti päivittäisin tänne (ja kyllä, epäilen väsymyksen syyksi eilistä vyöhyketerapiaa).
Positiivisia lieveilmiöitä paastosta:
*ei tarvitse miettiä mitä syö (tosin on mietittävä mitä perhe syö)
*ruuanlaitto kestää noin 45 sekuntia, pisimmilläänkin 2 minuttia (jos vesi pitää keittää)
*hampaat on niin puhtaat, että kieli liukastelee (en osaa arvioida haiseeko henkeni silti)
*eväät töissä on tosi yksinkertaiset
*aamuturvotus naamasta on vähentynyt (mustat silmäaluset tosin näkyy nyt paremmin)
Kaikista positiivisista asioista huolimatta olen tänään kamppaillut melitekojeni kanssa. Periksikin annoin ja maistoin perheelle valmistamaani makaronilaatikkoa, ehkä tavallista reilumman annoksen =) Viikonlopusta selviää varmasti helpommalla, kun nukkuu mahdollisimman pitkään ja menee taas illalla ajoissa nukkumaan. Näin ruokavälit on lyhyemmät ja jotenkin siedettävämmät. Toinen tapa on kehittää vapaapäiville ihan simona puuhastelua, kuten ystäväni oli asian ratkaissut.
Sain idean lopullisesta palkinnostani, tarkoitan siis kun saavutan tavoitteeni eli normaalipainon (bmi alle 25). Aiemmin nimittäin olen haaveillut, että kun täytän 40, ajan moottoripyöräkortin ja ostan Goldwingin, sen moottoroidun nojatuolin. Lienee taloudellisesti mahdoton haave. Palkinnokseni ajattelin kuitenkin ajaa moottoripyöräkortin ja ajella laina- tai vuokrapyörillä. Lupasin ottaa miehenikin sivuvaunuun, kunhan lakkaa virnuilemasta haaveilleni.
Nyt vaan toivotaan, että olen tavoitepainossa edes jotenkuten sulan aikaan =9
Ja paljonkohan se pelkkä moottoripyöräkortti edes maksaa?
Näihin kuviin ja tunnelmiin!
![]() |
Kuva lainattu :http://www.hondabikes.fi |
perjantai 16. toukokuuta 2014
Hemmottelua
![]() |
Kuva lainattu netistä. |
Tänään suunnistin töiden jälkeen Olohuoltamoon. Olin koko viikon odottanut hemmoteluhoitoani.
Ensimmäinen kertani vyöhyketerapiassa oli jo kolmisen viikkoa sitten. Uskon, että se oli myös liikkeelle paneva voima laihdutuksen suhteen. Eihän elimistö voi voida hyvin, jos yhdelle ihmiselle tarkoitetut elimet joutuvat hoitamaan kahden ihmisen painoista massamäärää. Eka kerta varmasti laittoi liikkeelle jonkin sisäisen voiman ja laihtuminen lienee välttämätöntä kehoni hyvinvoinnin vuoksi.
Ihmeen vähän musta kipupisteitä löytyy. Joillekin vyöhyketerapia voi olla tuskallistakin, jos keho on kovassa stressissä. Mutta mulle se on enimmäkseen nautinnollista hemmottelua =9 Paasto ja vyöhyketerapia tukevat toisiaan poistamalla kuona-aineita kehosta.
Hoidon jälkeen olo on todella raukea ja ainakin viimeksi nukuin hoidon jälkeisen yön kuin lapsi. Seuraava päivä oli tavallista pirteämpi ja aikaansaava. Nyt tietysti odotan huomiselle sitä energian virtaa, ainakin olo hoidon jälkeen on samanlainen kuin viimeksi. Vyöhyketerapian jälkeen tunnen ennenkokematonta uupumista. Fyysisen rasituksen jälkeinen uupuus on erilaista. Olo ei muistuta mitään normaalia, mutta tunne ei ole silti huono. Pää ikään kuin leijuu, silmänräpäytys viipyy pidempään. Tuntuu, että kaikki toiminnot hidastuvat.
Olen varannut jo kolmannenkin kerran. Paras höyty vyöhyketerapiasta saadaan kuulemma sarjahoidoissa.
Toivon, että kehoni nyt ymmärtää, että olen tosissani muutoksen suhteen.
Diettipäivä 5 on menyt ihan ok. Vessassa olen juossut vähempi, mikä vähän ihmetyttää. Mielestäni juominen on ollut samankaltaista muiden päivien kanssa. Tosin pieni vissylisä ei liene haitaksi. Ennen ateriaa tulee nälkä. Ihan perinteinen vatsaa kurmuuttava tunne. Makeatkin pirtelöt alkavat maistua, tänään minttusuklaa ja vanilja meni hienosti. Capuccinosta en ole saanut ystävää, vaikka muuten olen kahvikissa. Myöskään tomaattikeitto ei ollut toisellakaan kerralla hyvänmakuinen. Puuro maistuisi aamulla, mutta ne pääsivät jo loppumaan. Valmentaja ei antanut miedän valita pusseja ekalla kerralla vaan meidän piti ottaa kaikkia makuja. Olen kyllä siitä kiitollinen, sillä ennakkoluuloni eivät ole kohdanneet makunystyröitäni.
Pikkunälkä kurnii nytkin vatsassa, mutta kas! Kohtahan on jo ruoka-aika!
torstai 15. toukokuuta 2014
Jo helpottaa?
Neljäs päivä alkaa olla maalissa. En väitä, että tämä helppoa olisi. Nälkä ei vaivaa koko ajan, mutta juuri ennen ruoka-aikaa vatsa murahtaa tosissaan. Eka kerran tänään tunsin myös heikotusta, mutta varmasti juominen on jäänyt vähemmälle tänään. Huomasin myös, että liikkuessa lihakset vetää nopeasti "maitohapoille". Kramppejakin on alkanut tulla, onneksi vasta pohkeisiin. Tarvis varmasti hakea magnesiumsiraattia tueksi.
Lisäravinteitahan Cambridgen aikana ei tarvitse käyttää, sanovat. Itse aloitin biotiinilisän ja todennäköisesti aloitan ton magnesiumin kanssa. Biotiinilla haluan ehkäistä hiustenlähtöä, joka on ollut ikuisuusongelma laihdutusten ja raskauksien jälkeen. Tukkaa ei lähde ihan vähän vaan, sitä lähtee puolet tupeesta. Juuri kun olen saanut tukkani kasvatettua harteille asti! Ehkä biotiini ei auta, mutta ainakin voin ajatella yrittäneeni.
Kakkospäivä oli mielestäni vaikein. Kuten aiemmin suunnitttelinkin, kävin kolmannen päivän aamuna vaakassa. Enkä turhaan =) Kahden paastopäivän jälkeen painoa oli pudonnut 2,7 kg ! Tiedän, tiedän, nesteitä ne vaan on. Mutta seuraavaksi palaa sitten rasva =)
Vaikeinta on napostelun välttäminen. Kuin vahingossa käsi tarttuu pöydällä oleviin viinirypäleisiin, ruuanlaitosta ylijääneisiin juustopaloihin ja pussin pohjalle jääneeseen puolikkaaseen pipariin. Toistaiseksi olen onnistunut nämä ansat välttämään, mutta kyllä vaarallisen lähellä on käyty. Joku varmasti ajattelee, että mitä haittaa tuosta nyt sitten olisi? Mulle on, juuri se rajan vetäminen, että mikä sitten olisi sopiva määrä. Parempi pitää nollatoleranssi.
Liikuntaa en harrasta, vain koiran kanssa ulkoilua. Koska koira on ihan pentu, ei kovin pitkiä lenkkejä voi tehdä (ei sillä, että omakaan kunto kestäisi). Toivon kuitenkin, että yhdessä koiran kasvaessa ja oman oloni keventyessä voisimme nauttia yhdessä pitkistäkin vaelluksista.
Seuraavaksi pitäisi laatia lista tavoitteista, palkinnoista ja laihduttamisen syistä. Kohta on nimittäin vaikea muistaa, miksi projektiin ryhdyttiin. Silloin olisi hyvä palata listaan ja löytää motivaatio.
Mutta ei se vielä kadoksissa ole. Se motivaatio. Nyt mennään täysillä!
tiistai 13. toukokuuta 2014
N-Ä-L-K-Ä
![]() |
kuva lainattu netistä |
Toivottavasti päivä nro 2 on pahin. Jos huominen on vielä pahempi... ei, sitä en voi edes ajatella.
Aamupuuron valmistin vähän reilumpaan nesteeseen (2dl) ja se oli ihan ok. Syöminen ei tuottanut tuskaa.
Aamupäivällä asiakkaan kanssa ruokakaupassa. Juuri saapuneet leipäkuormat tuoksuivat ja lämpötiskin grillattu kana leijaili nenääni. Sylki syöksähti ja kuola valui suupielestä. Kämmenet puristuivat nyrkkiin. Vatsa murisi kuin vihainen karhu. Kuvittelin repiväni kaupan lauantaimakkarapaketin kulmasta auki ja tunkevani ainakin 5 siivua kerralla suuhuni. Sitten vaan kansi siististi kiinni.
Lounastin kuitenkin sivistyneesti omassa autossani. Termarista jäävettä shakeriin ja banaanipirtelön tekoon, pillillä imien ihan ok. Lisäksi eväänä oli maustettua vissyä.
Kotiin tullessa lämmitin sienikeiton, joka maistui mukavalle, lapsetkin kyselivät, että mitä syön, kun tuoksuu niin hyvälle =9 Onko osa ruuista parempia, vai olenko niin nälkäinen, että mikä tahansa maistuu hyvälle?
Sitten naapuriin kotikutsuille, leluesittelyyn. Keittiöön vilkaisin, pöytä näytti notkuvan herkkuja, paljon en uskaltanut katsella, vaan hankkiuduin sohvalle. Leluesittelyssä muovailuvaha muuttui käsissäni vaahtokarkiksi. Voisiko tätä syödä? Taikahiekka melkein tuoksui piparitaikinalle. Voisiko tätä syödä? Totesin olevani liian näkäinen siirtyäkseni keittiön puolelle lainkaan, joten päätin poistua kotiin keittelemään omat kahvini.
Illaksi olen valinnut minttusuklaan, joka ei luultavasti pääse mun suosioon. Toivottavasti yllättää iloisesti.
Huomenaamulla käyn vaakassa ja todella toivon, että tämä kahden päivän paastoaminen alkaisi tuottaa tulosta. Saisin vähän motivaatiota, sikälimikäli kolmas päivä onkin vielä rankempi!
![]() |
kuva lainattu netistä |
maanantai 12. toukokuuta 2014
Eka päivä takana
Aamulla ensimmäisenä mittailin uudella mittanauhalla senteilleni hyvästit. Siinä sitä olikin naurussa pitelemistä.
Muistelen, että naisen vyötärön tulisi olla alle 80 cm. Tämän strategisen mitan alitti oikean reiteni paksuin kohta. Vyötäröni ei alittanut edes miesten vyötärösuositusta (100cm). Että eiköhän tässä olla ihan oikeiden valintojen tiellä.
Siirsin päivän ensimmäistä ateriaa mahdollisimman pitkälle, jotta jaksaisin lounaaseen asti vaivatta. noin klo 6.45 kiehautin puuron. Aamupuuro ei maistunu yhtään hyvälle, vaikka olin aika varma, että siitä tulee mun suosikki. Väkisin lusikoin aterian kitaani.
Lounaaksi mausteinen tomaattikeitto, joka normiruokana on yksi mun herkuista. Ei, ei ollut hyvää. Tein jo päätöksen, etten edes kuvittele syöväni ruokaa, vaan nauttivani päivässä neljä välttämätöntä lääkeannosta.
Päivällinen olikin positiivinen yllätys! Muiden mollaama peruna-purjokeitto oli Nam!
Illalla odottelin nälkää, ei oikein tuntunut. Yhtäkkiä vointi oli niin huono, että melkein oksensin. Ajattelin, että on aika syödä viimeinen annos. Todella skeptisenä valmistin vaniljapirtelön huippukylmään veteen ja ajattelin imeä pirtelön pillillä suoraan vatsaan, etten ehtisi edes maistaa mitään. Ihan lopussa uskaltauduin kuitenkin maistelemaan ja makuhan oli ihan ok.
Iltaa kohti yhä paremmissa tunnelmissa siis =)
Haasteen paikka oli päiväkodilla, jonne lapset olivat rakentaneet äideille tehtävärastit. Kaikkea mukavaa puuhastelua, yksi rasteista oli kuitenkin maistelutehtävä. Ja kun rastit oli suoritettu, oli päälle kahvit ja lapsen kokoama suloinen voileipä. <3. En hennonnut sanoa ei. Tuskin pala paprikaa, puolukka, salaatinlehti ja juustosiivu tätä dieettiä kaatavat. Leivät annoin poikani syötäväksi.
Aloitin Cambridge-ohjelman tasolta 1plus. Se tarkoittaa, että saan syödä 4 pss aterioita päivässä ja vielä 200 ml kahvimaidon muotoisena! Pituuteni (174cm) ei sallinut taso 1- ohjelmaa, onneksi. Lisäksi olen juonut tänään todella reilusti vettä, vissyä ja vihreää teetä.
Harmittelimme tänään ystäväni kanssa, kun huomasimme, että valmentajamme ei valokuvannut meitä! Hö!
Viikon päästä kun tavataan valmentajaa, niin mehän ollaan jo ihan eri näköisiä!
Suloinen ulkoiluttajani |
sunnuntai 11. toukokuuta 2014
Varoitus: Tämä on blogi Laihduttamisesta!
![]() |
"Onnen Pupu" |
Aamusta asti on päässä soinut hittibiisi "muistinko olla itseni herra.." ja siksi se päätyi blogin osoitteeksi.
Ja koska muita aiheeseen sopivia nimiä ei ollut vapaana. "Itseni herra" sopii kuitenkin laihduttamiseen hyvin.
Kukaan muuhan ei näitä päätöksiä voi tehdä kuin minä itse.
Blogin nimeksi tuli vähän vahingossa "Viimeinen Kerta", kun ajattelin, että se olisi tämän jutun otsikko. Olen siis aika Datahanska, ainakin jos ukkokullalta kysytään. Haluan kuitenkin uskoa, että tämä laihdutus on se viimeinen kerta. Olen laihduttanut lukuisia kertoja eri tavoilla, isoja kilomääriä (17), mutta en päässyt silti lähellekään tavoitetta. Nyt olen siis kovan haaasteen edessä, kun pudotettavia kiloja on yli 40.
Blogiajatus lähti tarpeesta kirjoittaa tuntemuksia päiväkirjaan. Mutta eihän kukaan enää oikeasti kirjoita Päiväkirjaa, senhän voisi joku vaikka löytää ja lukea! Parempi kirjoittaa ajatuksia tänne äärettömään bittiavaruuteen, josta kukaan ei niitä vahingossa löydä.
Kaipasin laihduttamiseen selkeää ohjelmaa, joka ei anna liikaa valinnanvaraa. Valinnavara tarkoittaa mulle mahdollisuutta valita väärin. Kiinnostuin siis tiukkaakin tiukemmasta Cambridge-ohjelmasta. Cambridge-ohjelman parhautta on valmiit pussiruuat ja viikottain tavattava henkilökohtainen valmentaja. Omalta paikkakunnalta ei löytynyt valmentajaa lainkaan, joten valitsin valmentajan läheltä työpaikkaa.
Tämä projekti poikkeaa aiemmistani, koska sain mukaan ystävän, jonka tilanne on samankaltainen. Käymme siis yhdessä valmentajan luona. Häneltä sain kuvan "onnen pupun", joka tsemppaa ja muistuttaa, etten ole yksin. Myös ystäväni naapurista lupasi lähteä mukaan samaan projektiin, mutta asioi eri valmentajan luona. Siskoni on aiemmin laihduttanut samalla menetelmällä ja hänen kauttaan olen jo kuullutkin pahimmista kompastuskivistä. Eli tukiverkko pitäisi olla kunnossa.
Tänään vielä herkutellaan, koska on Äitienpäivä! Teen siis heti vastoin ohjeita, koska ennen paaston aloittamista suositeltiin viikon ajan kavennettyä ruokavaliota. Mä olen syöny viikon kuin viimeistä päivää! Hyvästelen ruokia niitä syödessäni. Eilen hyvästelin saunasiiderin, koska alholinkäyttö on kieltolistalla myös.
Tarvis vielä ottaa mitat vartalosta. Eilen varta vasten ostin mittanauhan, koska raksamitta tuntui iholla kylmältä =9
Huomenna se sitten alkaa!
Kaikki tsemppiviestit on tervetulleita!