Ei ollu valmentajaa tänään...

Kuva lainattu täältä

Vähän sellainen hassu olo, että toimiiko se dieetti ilman valmentajan tapaamista?

Aamulla kävin kotivaakalla, joka suostui ystäväkseni tänään, tässä elämän muuten murjomassa kurjuudessa. Vaakani piristi mun päivää ilahduttavalla lukemalla 99,5kg! Siis alle sata!?! Koska viimeksi??

Huippufiilis, vaikka en nyt juhlinut painoa sen enempää, koska painoni vaihtelee päivittäin todella suuresti. Varmasti tän aamun punnituksen alensi eilinen "toimituspäivä". Sitä tavaraa kyllä viikossa ehtii kertyä tähän kroppaan, eikä se näköjään itsellään ulos tule =( Joten Laxoberonit kehiin vaan ja helpotus tuli illan mittaan. Kivaa se ei ole, koska aiheellisestikin pelkään joutuvani riippuvaiseksi tuosta aineesta. Harras toiveeni on, että systeemini palautuu paremmaksi, kunhan alan syödä normaalisti.

Tällaisia siis tällä suunnalla. Dieetti ei enää määritä mun päivien kulkua ja täytä kaikkia ajatuksia. Se on rutiini, joka voi väistyä taka-alalle ja antaa tilaa muille murheille. Ja vaikkei mitään isoa murhetta ole, niin kyllä pienistäkin puroista saa ison virran aikaan! Otetaan tämä nyt kuitenkin haasteena, sillä aiemmin olisin aikaa sitten jo kävellyt karkkihyllylle, valinnut Lidlin valkosuklaalevyn ja saanut hetken unohduksen. Nyt on ryvettävä ja opittava uudet keinot tunteiden syövereihin.

Syvällistä viikkoa!