Sunnuntaita

Kuva lainattu

Kyllä viikonloppukin tuntuu pidemmältä, kun vaan miettii mitä tekis, kun syödäkään ei tarvi. Päivät on täyttyny erilaisesta puuhastelusta, vaikka mitään isoa en oo saanut aikaan, kun noi energiat tuntuu olevan taas vähissä.

Ruokavälit on venyny kuuteenkin tuntiin. Se on mulle ihan mahdottoman pitkä väli. Aiemmin olisin ollut aivan käärmeissäni heti verensokerin kääntyessä laskusuuntaan. Nyt siedän nälkää todella paljon paremmin, kun verensokeri ei ajelehdi laidasta laitaan.

Puntarillakin kävin, pienenpientä pudotusta näyttää. En uskalla nyt oikein luottaa vaakaani, kun viime viikolla tuli se pettymys. Parempi mennä vaan valmentajan vaakan mukaan. Oman vaakan lukemia kun en edes kirjaa ylös. Saattaa muistikin siis tehdä tepposena. Harmikseni olen ilmeisesti kadottanut myös senttimetrini. Tarkoitan niitä alkulukemia, jotka mittasin ennen ekaa päivää. Näin jälkiviisaana olisi ollut fiksua kirjata ne tänne!

Viisivuotiaani kysyi eräänä päivänä,  "äiti, miksi juot aina tuollaisia?" viitaten pirtelööni. Äiti kokeilee sellaista ruokavaliota, vastasin. " Ahaa", totesi poika. Se siitä. Teinityttöjeni kanssa keskustelu oli eri tasolla, heidän kantansa oli " tällä kertaa me ei anneta sun luovuttaa". Ukolleni ääneen mietin, mitä teen jos paino edelleen kovin nihkeästi putoaa. Unelmoin meneväni suoraan lähikauppaan ja ostavani niin paljon sipsiä ja karkkia, ettei syliin mahdu. Mies totesi vievänsä kauppoihin kuvallani varustetun kieltolapun. Tulkitsen tämän niin, että he kaikki  omalla tavallaan haluavat tukea mua tässä projektissa.

Tsempit täältä sun alkavaan viikkoon!