Rooibos

Kuva lainattu

"Rooibos (Aspalathus linearis) on kotoperäisenä vain Etelä-Afrikassa kasvava hernekasveihin (Fabaceae) kuuluva pensas. Rooibos tarkoittaa afrikaansin kielessä "punapensasta". Kasvin lehdet saavat varsinkin perinteisen fermentaatioprosessin myötä hyvin punaisen sävyn. Rooiboksen lehdistä valmistetaan kofeiinitonta teenkaltaista juomaa, jolla sanotaan olevan myönteisiä terveysvaikutuksia muun muassa suuren antioksidanttien määrän takia. Rooibos-juoma ei ole teetä, vaan teen tapaan haudutettavaa yrttijuomaa. Siihen saadaan runsaasti makeaa ja pähkinämäistä aromia pitkällä hauduttamisella (esimerkiksi 6–10 minuuttia), sillä rooibos ei sisällä tanniineja, jotka tekisivät juomasta kitkerän. Koska juoma ei sisällä piristäviä aineita, se ei myöskään vaikeuta nukahtamista. Rooibos oli Etelä-Afrikassa pitkään köyhien ihmisten juoma."

Siinä Wiki-infoa uusimmasta hullaannuksestani. Sen lisäksi, että se on köyhän ihmisen juoma (=D), se sopii tällaiselle unohtelijalle paremmin kuin hyvin. Edellinen tuttavuuteni "vihreä tee" unohtui liian monta kertaa pöydälle hautumaan ja muuttui juomakelvottomaksi. Tätä voi hauduttaa vaikka kuinka pitkään, se on entistä syvemmän makuista! Ja jos oikein herkutteluhammasta kolottaa, voi sekaan heittää makeutustabletin. Tällä hetkellä suosikkini on saksalaisesta ruokakaupasta saatavilla oleva Lemon&Pepper-rooibos. Nam! Jo pelkkä kuivien teepussien haistelu pakottaa laittamaan kannullisen tulemaan...

Tapanani on aina innostua täysillä, joten keitän tuota makeaa lientä aamusella melkein litran ja toisen kannullisen töiden jälkeen. Ihan tavalliseen keraamiseen kannuun heitän kaksi pussia teetä ja päälle vajaan litran kiehuvaa vettä. Pari pyyhettä kannua lämmittämään ja rauhassa hautumaan ainakin 10 minuutiksi. Nautitaan hyvässä seurassa (eli yleensä yksin) ja jäädään odottamaan antioksidanttien ihmeitä!

Huomenna onkin valmentajan tapaaminen. 
Siitä sitten huomenna lisää (sikälimikäli mitään jutunaihetta on!)

Ei ollu valmentajaa tänään...

Kuva lainattu täältä

Vähän sellainen hassu olo, että toimiiko se dieetti ilman valmentajan tapaamista?

Aamulla kävin kotivaakalla, joka suostui ystäväkseni tänään, tässä elämän muuten murjomassa kurjuudessa. Vaakani piristi mun päivää ilahduttavalla lukemalla 99,5kg! Siis alle sata!?! Koska viimeksi??

Huippufiilis, vaikka en nyt juhlinut painoa sen enempää, koska painoni vaihtelee päivittäin todella suuresti. Varmasti tän aamun punnituksen alensi eilinen "toimituspäivä". Sitä tavaraa kyllä viikossa ehtii kertyä tähän kroppaan, eikä se näköjään itsellään ulos tule =( Joten Laxoberonit kehiin vaan ja helpotus tuli illan mittaan. Kivaa se ei ole, koska aiheellisestikin pelkään joutuvani riippuvaiseksi tuosta aineesta. Harras toiveeni on, että systeemini palautuu paremmaksi, kunhan alan syödä normaalisti.

Tällaisia siis tällä suunnalla. Dieetti ei enää määritä mun päivien kulkua ja täytä kaikkia ajatuksia. Se on rutiini, joka voi väistyä taka-alalle ja antaa tilaa muille murheille. Ja vaikkei mitään isoa murhetta ole, niin kyllä pienistäkin puroista saa ison virran aikaan! Otetaan tämä nyt kuitenkin haasteena, sillä aiemmin olisin aikaa sitten jo kävellyt karkkihyllylle, valinnut Lidlin valkosuklaalevyn ja saanut hetken unohduksen. Nyt on ryvettävä ja opittava uudet keinot tunteiden syövereihin.

Syvällistä viikkoa!

Paluu arkeen

On se hyvä, että pyhät on taas ohi! Kyläilty puolin ja toisin ja pöydät notkuvat joka puolella herkkuja. Makeita ei tee niin paljon mieli kuin suolaisia herkkuja. Niinpä sorruin taas ja söin kourallisen raffel- perunakierteitä :-(

Minkähän varasuunnitelman sitä oikein kehittäisi lomaa varten sitten elokuussa? En kuitenkaan haluaisi lomailla paastostani vaikka niinkin voisi tehdä. Olis hyvä aika vaikka alottaa joku harrastus, esim pyöräily. Tehdä pikkulenkkiä lähimaisemiin. Olen nimittäin niin onnekas, että sain pyörän! Äitini osti sellaisen moottoroidun mallin ja antoi mulle vanhansa. Eikä se ole edes vanha! Mulla koskaan oo niin hienoa pyörää ollutkaan. Vaihteitakin siinä on noin 20 liikaa :-D Kyllä olen niin iloinen!

Sadepäivinä on ollut mukava illan viimeiseksi nauttia kuuma kaakao. Ystävältä sain vinkin että sen voi kuumaankin veteen sekoittaa. Nam. Välillä teen minttukaakaon, välillä tavallisen. Kerran kokeilin myös lisätä kaakaoon minttupastillin, niitä Cambridgen omia pastilleja siis. Olisi voinut toisenkin laittaa, ei ollut liikaa makua.

Toi kesämaku mango sopii mulle myös! Musta se sekoaa paremmin kuin muut kylmät pirtelöt. Ja on raikas! Oikein kylmään veteen kun tekee ja nauttii keltaisella pillillä... ihan siinä piristyy sisäisesti :-D

Näillä eväillä ponnistetaan seuraavaan viikkoon! Olkoon se sulle onnistunut viikko myös!

Valmentajan 6. tapaaminen

Tämä ja muita kuvia täältä

Takana siis jo viisi viikkoa tiukkaa dieettiä. Nopeesti on aika mennyt! Tuntuu ihan muutamalta hassulta viikolta. En toki kiellä, etteikö jopa minuutit olisi olleet ajoittain nälkäisen pitkiä, mutta aikaa on helpompi katsella taaksepäin. Elämä on löytänyt uran, johon pussikeitot ja pirtelöt ovat löytäneet tiensä. Arkipäivät on helppoja verraten piinallisiin vapaapäiviin.

Eilen laihtumiseni huomattiin ensimmäisen kerran sellaisen ihmisen taholta, joka ei tiennyt koko projektista mitään. Tänään niitä kehuja on sadellut enemmänkin. Mitä niihin vastataan? Yleensä vastaan "kiitos". Tänään kuitenkin eräs kysyi, miksi kiittelen- itsehän sen työn olen tehnyt? No niinhän se on. Mutta eikös kehuista kuitenkin kiitetä? Onko ne kommentit edes kehuja?

Miksi laihtuminen katsotaan yleiseksi huomauttamisen aiheeksi, kuten raskauskin. Sen sijaan kukaan tule sanomaan, että Wau! Sä oot lihonu! Itse siis "sorrun" aivan samanlaiseen ihmisten ulkomuodon arviointiin. Kunhan nyt aloin liikaa pohtia asioita. Olen varmaan aiemminkin maininnut, etten kaipaa laihtumiselleni muiden ihmisen hyväksyntää tai etenkään huomiota. Mulle riittää, että tulos näkyy vaakalla. Musta on tärkeää, että mun läheiset hyväksyy mut sellaisena kuin olen, olenpa sitten 40 kg lihavampi tai laihempi.

Tänään olen myös saanut eka kerran kuulla, että älä nyt vaan enempää/ liikaa itsees laihduta. Nauratti. En jaksanut alkaa edes selittää, että olen saanut pois vasta yhden neljänneksen tavoitteestani. Sellaiseenkin täytyy tottua, että ihmiset haluavat kertoa mulle, mikä on mun sopiva ulkomuotoni.(!)

Jaa siitä puntaripäivästä? Sehän olit tänään. Kroppani on heittäytynyt villiksi ja painoa oli lähtenyt 3 kiloa! En tiedä mistä nyt tuulee, mutta olen tietysti tyytyväinen tulokseen. Tunnustin valmentajalle, että lauantaina söin 5 ranskanperunaa. Tästä seurasi moitetta. Seuraavalla kerralla syön kuulemma 10. Enkä syö.

Viiden viikon yhteistulos on siis -13,5 kg eli tavoitteeseen matkaa jäljellä 28,5kg!

Seuraavaan tapaamiseen onkin sitten kaksi viikkoa, koska valkkukin haluaa pitää lomaa.
Sehän sopii mulle myös!

Toivon onnistunutta viikkoa sulle myös!

Ihannepaino-tavoitepaino?

Tarkemmin voit tarkastella kuvaa täältä

Olen reilun viikon ajan jo miettinyt, että onko tavoitepainoni (72kg) liian matala. Pituutta mulla 174 cm. Aihetta rupesin miettimään, koska mulla on kaksi teini-ikäistä tytärtä, joista toinen on miltei saman mittainen. Toinenkin vain vähän lyhyempi. Mutta kumpikin painaa jo enemmän kun mun tavoitepainoni. Tämä tietysti kertoo perheemme elintavoista paljon. Tyttäret keikkuvat normaalipainon ylärajoilla, mutta toisaalta ovat vielä kovin keskenkasvuista sakkia (14- ja 16-v). Heistä en ole huolissani. Lähdin vain peilaamaan omaa tavoitepainoani sitä kautta.

Tänään etsiskelin muutaman BMI-taulukon ja valitsin blogiin oheisen mallin. Taulukoissa oli yllättäviä eroja. Toisen taulukon mukaan olin normaalipainoinen vielä 76 kiloisenakin. Tämän mukaan 76 kiloa on mulle jo lievä lihavuus. Projektin alussahan BMI oli 38 ja jotain päälle, tämän taulokon mukaan vaikea lihavuus. Viime viikolla BMI 34 vaihtui merkittäväksi lihavuudeksi. Seuraava etappi onkin vähän kauempana. Pitää laihtua 25 kiloa lisää, jotta muuttuu vain lievästi lihavaksi.

Mutta se tavoitepaino. Halusin sen olevan normaalipaino, enkä ihan juuri ja juuri rajoilla keikkuen, vaan saisi siinä nyt muutaman kilon vara olla. BMI on normaali välillä 20-24,9. Se tarkoittaa, että mun normaalipaino voi tarkoittaa yhtä hyvin sitä, että painan 60 kiloa. Ylärajaa hivutellaan vasta, kun vaaka näyttää 74 kg. Eli siihen nähden tuo mun tavoite 72 kg vois olla ihan realistinen.

Vielä satuin radiosta kuulemaan "Suurin pudottaja"-ohjelman miesvalmentajan haastattelun. Hän selitti, miksi kroppa laittaa vastaan viimeisten kilojen pudottamista. Syy voi olla siinä, että keho on löytänyt hyvän olon painon, eikä haluaisi luopua siitä, koska se tarkoittaa keholle aliravitsemustilaa. Aloin ajatella, että on tärkeä kuunnella myös kroppaa ja sen tuntemuksia, eikä tuijottaa puntarin ja BMI-taulukon lukemia. Tai vielä vähemmän sitä peilikuvaa. Uskon myös, että esimerkiksi vyöhyketerapian kautta opin kuuntelemaan kehoani entistä paremmin.

Painonpudotuksessa, kuten elämässä yleensäkään, ei tärkeintä ole päämäärä

 - vaan kuljettu matka.

Eka kymppi rikki :-D Valmentajan 5. tapaaminen

Paino oli siis yllättäen laskenut huimasti, reilu kaksi kiloa! Olen nyt kovasti miettiny, että mitä tein eri tavalla viikossa, mutta en ole päässyt selville.

Aika hienoa, että painosta on nyt pois 10,5 kg. Ja kauheet paineet ensi viikolle, että jos tuleekin sitte plussaviikko. Kun nyt menikin liian hyvin. Perussuomalainen luonteeni ei siis ole koskaan tyytyväinen. Aina on vikaa, niin kuin säässäkin. Liian kuuma, liian kylmä, liian märkää, liian kuivaa. Sellaista se on, suomalaisten arki.

Tehtiin se kehonkoostumusmittauskin. Viskeraalirasva oli sama 9 kuten aiemminkin. Tulos on ok, lihavien ihmisten sisäelinten ympärillä on tavallisesti enemmänkin rasvaa. Lihasprosentti oli noussut huiman 0,1%. Suurin muutos näkyy BMIssä. Lähtötilanne oli yli 38. Nyt jo alle 35! Tarkoittaen, että sairaalloinen lihavuuteni on kuihtunut liikalihavuudeksi. :-D

Kyllä kuulostaa surulliselta. Mutta oikealla tiellä ollaan. Ja sitä olis jäljellä 31,5 kg!

Tsemppiä sulle ja mulle tulevaan viikkoon!

" The Dinner takes it all"

Tää on varmasti niitä paaston haittavaikutuksia. Kuulin jostain tutun Abban biisin "The Winner takes it all". Autossa hyräilessä aloin kuunteleen, että mitäs mä nyt oikeen laulan. Jep. " the Dinner takes it all.."

Nälkä ei oikeesti vaivaa, vaan tänään on ollut energinen olo. Ja arkipäivisin tää camppaaminen on niin paljon helpompaa. Ruokatauoilla on ihan oma paikkansa. Ei tarvi kuulostella onko nälkä vai ei. Sillon syödään kun kello niin sanoo.

Ja mulla on hyvä fiilis myös siitä, että huomenna on puntaripäivä! Oon pysynyt ruodussa (lukuunottamatta kahta sipsiä, yhtä karkkia ja yhtä mansikkaa), joten on kiva nähdä mitä kroppa tuumaa. Huomiselle valmentaja lupasi oikein kehonkoostumusmittausta. Onpa mielenkiintoista :-D

Huomenna siis lisää! Voi hyvin!

Vähän tökkii

Kuva lainattu

Perjantaina lähdettiin perheen kanssa Powerparkkiin. Totesin, että reissun päällä olisi ollut paljon helpompaa, jos mukana olisi ollut enemmän patukoita tai valmiskaakaoita. Jopa aamupuuron valmistaminen osoittautui yllättävän hankalaksi. Pirtelöt nyt vielä jotenkin meni, jos mukana oli shakeri ja kylmää vettä.

Mielitekoja on ollut aivan hirveästi! Niinpä sorruin syömään kaksi perunalastua, kun tarjoilin perheelle autossa matkaevästä. Samoin kävi sen lakritsikarkin kanssa, joka vaan osui mun suuhun. Etenkin sipsit maistui aivan sairaan hyvälle! En selvästikään ole valmis "normaaliin elämään". Herkkuja katsellessa mietin, etää kuinka monta söisin, jos lupa olisi syödä niin paljon kuin haluaa. Söisin edelleen aivan järkyttäviä määriä, tuntuu, että mikään ei riittäisi. Opinkohan koskaan kontrolloimaan syömisiäni?

Ostin reissuun motivaattorikseni KG-lehden, jota lueskelin, kun muut herkuttelivat.  Luin lehdestä artikkelin paaston hyödyistä ja haitoista. Takerruin asiaan, jossa sanottiin, että paaston jälkeen ihminen syö usein tuplamäärän sitä kiellettyä. Että ramadan-paaston aikaan ei ruuan kulutus vähene, vaan tuplaantuu. Aika pelottava ajatus. Näinkö tämä munkin paasto sitten loppuu? Että yhtäkkiä alan vaan vetään ruokaa ja herkkuja kaksin käsin. Artikkeli varoitteli myös muista paaston haitoista.

Onneksi toisessa jutussa oli myös menestystarina ENE-valmisteilla onnistuneesti laihduttaneesta naisesta. Päätin vielä tänään lukaista muutaman Cambridge-tarinankin valaakseni uskoa itseeni. En millään haluaisi luovuttaa vielä, vaikka esim. pirtelöt tökkii lujaa. Mutta hyville maistuu patukat, puuro, kana-sienikeitto ja minttusuklaa. Pärjäisköhän pelkillä noilla yhden viikon? Vai tuleeko niistäkin sitten se raja vastaan?

Oho

Iltapala on  jo syöty, eikä kello ole vielä kahdeksaakaan!
Ei auta kun toivoo, että pääsee ajoissa nukkuun.

Söin muuten eka kertaa Peanut Crunch Barin! Ei yhtään liian makea, mukavan sitkeä ja rapea. Lemonin lisäksi on siis nyt kaksi maistuvaa patukkaa löytynyt =) Pakollisia makeita pirtelöitä ei tarvi syödä kun kerran päivässä, joten kestän sen kyllä. Aamupuuro on hyvä ja helppo. Lounaskeitto on  lähellä muiden kollegoiden nauttimia eväitä. Ihmettelen miksi keitoista on vaan neljä makua? Hetimiten voisi keksiä vaikka kalakeiton tai pinaattikeiton. Olis mukavaa vaihtelua. Oman vaihteluni saan sillä raejuustolla. Eihän se rasvaton raejuusto seassa miltään maistu, mutta tuo vähän rakennetta.

Kahtena päivänä olen töissä päässyt polkemaan polkupyörällä. Viime kerrasta taitaa olla pian kymmenen vuotta. Vaihteettomalla jopolla reidet huutaa armoa pienestäkin ylämäestä. Mutta se tunne kun alamäkeä luisutellessa tuuli puhaltaa tukkaan. Ihanaa! Sen lisäksi tuli tänään käveltyä nelisen kilometriä asiakkaiden kanssa.

Hyötyliikunta on toistaiseksi ainoa liikuntamuoto, joka mahtuu mun elämään. Tarkoittaen siis töissä tapahtuvaa "pakkoliikuntaa" ja koiralenkkejä.  Tanssi oli  mulle rakas harrastus, varsinkin lattarirytmit vei mut mennessään. Polvet vaan tuli niin hitsin kipeeksi ja turposi joka kerran jälkeen, että harrastus hiipui. Toivo todella elää, että painonpudotuksen rohkaisemana uskaltaisin kokeilla polvien kestoa joskus uudelleen. Vielä ei ole sen aika, painoa pitää tippua reippaasti, polvissa on sen verran pahat vauriot jo.

Mutta oikealla tiellä ollaan!

Valmentajan 4. tapaaminen

On ollu mukavan kiireinen päivä. Aamu alkoi valmentajan tapaamisella. Töiden jälkeen tutustumaan nelosen kanssa eskariin. Sitten yllätysvieraita vastaanottamaan. Vieraat viihtyivät ja lasten unillelaitto viivästyi. Vasta nyt pääsen kertomaan aamusta :-D

Huolimatta kroppani vastusteluista olen saanut viikossa karistettua 1,6 kg. Ja se, että olin ihan tyytyväinen lukemaan, se on parhautta! Tällä tahdilla projekti kestänee ikuisuuden, mutta onpahan aikaa oppia uusille tavoille.

Pelkään nimittäin, että syömisestä tulee mulle ongelma. Etten koskaan voi oppia syömään sopivasti ilman pelkoa lihomisesta. Ei tää nyt mikään syömishäiriö ole, mutta toivon että voin mahdollisimman pitkään jatkaa Cambridgen tuotteilla. Ettei vaan tarttis alkaa ite miettiin paljonko uskaltaa syödä ja mitä. Mutta sekin vaihe ohjelmassa kuulemma sitten käydään yhdessä läpi.

Aamulla laitoin farkut pesuun toivoen niiden vähän kutistuvan. Näyttivät päällä jo huonolta. Nyt sitten pitää alkaa miettiä mistä niitä välikauden vaatteita edullisesti ostetaan. En oo motivoitunut tuhlaan rahaa vaatteisiin, jotka sopii hetken. Toisaalta kirppariltakaan on vaikee löytää teltan puolikkaita!

"Ruokaostokset" alkaa vakiintuun. Puuro x 7. Keitto x 7. Pirtelö x 7. Patukka x 7. Ostin tänäänkin 3 sitruunan makuista patukkaa. Säilytän ne jääkaapissa ja nautiskelen iltaisin ison vesilasin kanssa. Nyt ostin kokeeksi myös karpalo- ja pähkinäpatukkaa. Kyllä näillä taas viikon jaksaa!

Laihdutettavaa jäljellä 34 kiloa!

Jännittää

Huominen puntari jännittää. Oman vaakani näytti nimittäin aamulla +500 g! Pistän ihan kohta välit poikki sen kanssa. Puheväleissähän me ei olla oltu viikkoon:-)

Jännitys huomisesta on erilaista kuin aiemmissa laihdutusprojekteissani. Satuin asian huomaamaan, kun tämänpäiväisen auringon huumassa intouduin kauneudenhoitotukioon. Siinä säärikarvoja ajellessa nauratti. Eipä ole tämäkään turkki sitten huomenna painoa lisäämässä. Aiemmin esim. Painonvartijoissa tällainen pelleily olisi ollut ihan normitoimintaa ennen punnituspäivää. Silloin olin valmis tekemään mitä tahansa kuitatakseni viikon repsahtelut yhdessä yössä.

Nyt tiedän, että tälläkään viikolla en olisi voinut tehdä toisin. Paitsi jättää eilen ne kaksi kirsikkatomaattia syömättä. Jotenkin järkeni kuitenkin estää mua syyllistymästä asiasta yhtään enempää :-D Liikuntaa olen tehnyt juuri sen verran kuin hyvältä tuntuu. Metsälenkit koiran kanssa on terapiaa kropalle ja mielelle. Verenmaku suussa en lenkille lähde.

Olkoon tää nyt se nihkeä kolmas viikko, aion sietää tuloksen oli se mikä hyvänsä (no jos ei kuitenkaan plussaa, kiitos). Jos vauhti ei parane neljännenkään viikon jälkeen, niin sitten painan mietintämyssyn korville ja syvään.

Huomiseen siis, ystäväni!

Sunnuntaita

Kuva lainattu

Kyllä viikonloppukin tuntuu pidemmältä, kun vaan miettii mitä tekis, kun syödäkään ei tarvi. Päivät on täyttyny erilaisesta puuhastelusta, vaikka mitään isoa en oo saanut aikaan, kun noi energiat tuntuu olevan taas vähissä.

Ruokavälit on venyny kuuteenkin tuntiin. Se on mulle ihan mahdottoman pitkä väli. Aiemmin olisin ollut aivan käärmeissäni heti verensokerin kääntyessä laskusuuntaan. Nyt siedän nälkää todella paljon paremmin, kun verensokeri ei ajelehdi laidasta laitaan.

Puntarillakin kävin, pienenpientä pudotusta näyttää. En uskalla nyt oikein luottaa vaakaani, kun viime viikolla tuli se pettymys. Parempi mennä vaan valmentajan vaakan mukaan. Oman vaakan lukemia kun en edes kirjaa ylös. Saattaa muistikin siis tehdä tepposena. Harmikseni olen ilmeisesti kadottanut myös senttimetrini. Tarkoitan niitä alkulukemia, jotka mittasin ennen ekaa päivää. Näin jälkiviisaana olisi ollut fiksua kirjata ne tänne!

Viisivuotiaani kysyi eräänä päivänä,  "äiti, miksi juot aina tuollaisia?" viitaten pirtelööni. Äiti kokeilee sellaista ruokavaliota, vastasin. " Ahaa", totesi poika. Se siitä. Teinityttöjeni kanssa keskustelu oli eri tasolla, heidän kantansa oli " tällä kertaa me ei anneta sun luovuttaa". Ukolleni ääneen mietin, mitä teen jos paino edelleen kovin nihkeästi putoaa. Unelmoin meneväni suoraan lähikauppaan ja ostavani niin paljon sipsiä ja karkkia, ettei syliin mahdu. Mies totesi vievänsä kauppoihin kuvallani varustetun kieltolapun. Tulkitsen tämän niin, että he kaikki  omalla tavallaan haluavat tukea mua tässä projektissa.

Tsempit täältä sun alkavaan viikkoon!